Lukuvinkki: Työsuojelupäällikön käsikirja

Lukuvinkki

Katri Mannermaa: Työsuojelupäällikön käsikirja, Alma Talent, Helsinki, 2018

FT Katri Mannermaa on kiistatta yksi Suomen työturvallisuuden vaikuttajista. Hän työskentelee tällä hetkellä Satakunnan sairaanhoitopiirissä työhyvinvointipäällikkönä ja on toiminut Työsuojelupäälliköt ry:n hallituksessa vuodesta 2013 asti. Mannermaa on myös väitellyt tiedon jalostamisesta osaamiseksi.

Kirja esittelee aluksi lainsäädännön, johon työsuojelutoiminta perustuu, esittelee keskeiset turvallisuusjohtamisen prosessit ja toimintatavat, tuo esille olennaisimmat faktat työympäristöön liittyen ja mainitsee erityisesti muutamien toimialojen (rakennustyö, kone- ja laiteturvallisuus, korkealla tehtävä työ, sähköturvallisuus sekä kuljetus- ja logistiikka-ala) työturvallisuushaasteita. Lisäksi teos käsittelee työkykyä osana työhyvinvointia sekä tuo esille päivittäisjohtamisen haasteita ja yhteistyön työterveyshuollon kanssa.

Erityisen ansiokasta kirjassa on työsuojelupäällikön osaamisesta tehdyt kaaviot (s. 53–56), jotka havainnollistavat turvallisuusosaamisen lisäksi muita taitoja, joista työsuojelupäällikön työssä on hyötyä. Työsuojeluvaltuutetun, työsuojelutoimikunnan ja työterveyshuollon rooleja olisin toivonut avattavan samaan tapaan lakisääteisten velvollisuuksien lisäksi. Ammatti-identiteetin rakentaminen vain sen päälle, ”mitä laki sanoo”, ei ole juuri missään ammatissa riittävää. Näkisin kysyntää olevan tiedon jakamiselle siitä, mitä keinoja etevä ja aikaansaava työturvallisuuden ammattilainen käyttää.

ISO 45 001 -standardin perusvaatimusten, turvallisuusviestinnän ja LEAN-ajattelun avaaminen osana työturvallisuuden edistämistä sekä muutoksen johtaminen ovat teoksen erityisiä meriittejä. Lisätiedot on merkitty kappaleiden loppuun tavanomaisia linkkejä helpommin löydettävinä ja aikaa kestävinä hakukonevinkkeinä, mikä aluksi tuntui oudolta mutta tarkemmin ajateltuna on järkiratkaisu.

Tulevaisuuden työturvallisuustyö -osuudessa digitalisaatiota ja tietojärjestelmiä on käsitelty vain yhden kappaleen verran. Verrattuna muihin työpaikan funktioihin tuskin kukaan kirjoittaa perusoppikirjamaista teosta esimerkiksi myynnistä tai markkinoinnista pureutumatta CRM:n ja muiden ohjelmistojen tehokkaisiin käyttötapoihin.

Kaiken kaikkiaan Työsuojelupäällikön käsikirja on erinomainen, selkeä ja laaja perusteos, joka kuuluu jokaisen itseään arvostavan työsuojelupäällikön hyllyyn. Yhden kirjoittajan ansiosta kirja pysyy yhtenäisenä ja helppolukuisena kokonaisuutena.

Kirja toimii hyvänä kokonaisnäkemyksenä uudelle työsuojelupäällikölle siitä, mitä tehtävän hoitamiseen kuuluu, sekä hyvänä faktojen tarkistuslähteenä kokeneellekin ammatinharjoittajalle. Nimestään huolimatta kirja sopii loistavasti myös työsuojeluvaltuutetuille ja voisi toimia hyvän startin antajana uusille valituille. Uskon, että tämä teos tullaan nostamaan myös oppilaitosten kirjalistalle alan ammattilaisia koulutettaessa.

Tägit: turvallisuusjohtaminen, työturvallisuus

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä:

Varmoihin kevään merkkeihin kuuluu Nolla tapaturmaa -foorumin seminaari.

Viime vuonna Turun Kiss my Safetyssä kevään ensimmäinen helle helli ja...

Lue lisää

Kuultuani erilaisista ratkaisuista HSEQ-kentällä aloin miettimään omaa suhtautumistani työturvallisuuteen. Koin kuitenkin suhtautumiseni asiaa...

Lue lisää

Työturvallisuus on sinulle tärkeä aihe. Uskallan olettaa niin pelkästään sillä perusteella, että olet löytänyt tämän blogin. Ja jos jostakin syystä...

Lue lisää

Vuonna 2015 halusin kiihkeästi kuulla uusia ympäristöön ja työturvallisuuteen liittyviä näkemyksiä. Olin selaillut verkkosivustoja, lukenut...

Lue lisää