EuroSafety 2018 -jälkipyykki – kannattaako messuille osallistua?

IMG_1767-e1538552188254

Istun toisen messupäivän iltana Tampereen keskustassa ravinteli Huberissa, jossa vahvistettu messutiimimme odottaa kahden todella vilkkaan messupäivän jälkeen illallista. Vieressä ja vastapäätä minua istuu Tapaturva Oy:n toimitusjohtaja Juha Merjama ja johtava asiantuntija Tom Johnsson. Ihmettelen ääneen, miten ehdin tehdä kaikki asiat ja vastata kaikkiin pyyntöihin ja miten nopeasti vuoden kuluvat. ”No mutta älä murehdi, onneksi kellosta tulee koko ajan lisää aikaa”, toteaa Tom pilke silmäkulmassa ja yhtäkkiä tunnelma rentoutuu ja alan nauramaan.

Yli kaksi vuotta sitten olin ensi kertaa näytteilleasettajana EuroSafety -messuilla Tampereella. Järjestelimme asiat yhdessä Karri Takin kanssa ja lähdimme myös paikan päälle yhdessä mukanamme omat näytöt, tabletit ja esitteet. Osastomme oli kooltaan pienin mahdollinen, jonka vielä jaoimme yhteistyökumppanimme ENW Managementin kanssa, jonka tiimistä mukana pyöri ainakin Petri Blomberg ja Antti Ilvonen. Puitteet eivät olleet erityisen juhlalliset, mutta tapahtuma oli siitä huolimatta menestys meille. Moni tunsi meidät jo tuolloin ja löysi pienen esittelykoppimme messujen hälinän keskeltä. ENW:n jengin kanssa oli myös mukava vaihtaa ajatuksia alan kehityksestä.

Uskon, että tällaiset aidot ja suorat kohtaamiset ihmisten välillä ovat mittaamattoman arvokkaita, kun mietitään mahdollista yhteistyötä eri yritysten välillä. Lopulta ne olemme me ihmiset, jotka teemme yhteistyötä ja eikä abstraktit yritykset. Ilman meitä ihmisiä ja henkilökohtaisia kohtaamisia, keskustelua ja viestintää mitään ei tapahtuisi myöskään yritysten välillä. Robotit eivät vielä tänään tai lähitulevaisuudessa ole meitä ihmisiä parempia luomaan luottamussuhdetta organisaatioiden välillä.

Vuoden 2016 messujen jälkeen solmimme 3 yhteistyösopimusta pelkästään messuilla avattujen keskusteluiden kautta. Tämä siitäkin huolimatta, että yrityksemme uskottavuus ei välttämättä vielä tuolloin pystynyt kilpailemaan suurempien toimijoiden kanssa. Uskon, että meidän aitous, valtava into ja energia sekä vanhojen toimijoiden haastaminen uusimmalla mobiiliteknologialla vetosi moniin turvallisuusajattelun edelläkävijöihin, jotka uskalsivat luottaa meihin pienestä koostamme huolimatta.

Nyt vuonna 2018 tilanne on mennyt uskomattoman paljon eteenpäin. Olemme Euroopan johtava teknologiatalo HSEQ-ohjelmistoissa yli 500 tyytyväisen asiakkaamme ansiosta. Uskoamme omaan tekemiseen lisää edelleen yli 40% vuosittaisen kasvun lisäksi kannattava ja kansainvälinen liiketoiminta ja lähes 150 hengen vahvuinen tiimimme ympäri Eurooppaa. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 2016 meitä oli koko yrityksessä 8 henkeä eli koko tiimistä 25% oli EuroSafety-messuilla. Tänä vuonna meitä oli messuilla mukana 6 henkeä ja osaston rakennustiimi tuli Puolasta Berliinin kautta paikalle toteuttamaan todella ison ja tyylikkään custom-osaston, jonne saimme upotetut näytöt seiniin palvelumme demoamista varten sekä takahuoneen jääkaappeineen ja kahvinkeittimineen. Pysähdyin useamman kerran ihmettelemään messuosastoa ja sitä matkaa, mikä on kuljettu edellisestä tapahtumasta ja itse rakennetusta kopista tähän.

Seminaarit ja Speaker’s corner

Muistimme edellisestä kerrasta, että seminaarit ovat hyvä tapa tuoda esiin oma visiomme HSEQ-alan teknologian kehityksestä ja turvallisuusjohtamisesta sekä vaihtaa ajatuksia osallistujien kanssa. Vaikka uskoimme itseemme ja näkemykseemme mobiiliteknologian ylivertaisuudesta, koin pientä epävarmuutta puhuessani isolle joukolle ihmisiä. En ollut lainkaan varma, jakavatko ihmiset tämän näkemyksen ajan säästöstä tiedon keräämisessä, paremmasta turvallisuusviestinnästä ja lopulta ihmisten sitouttamisesta turvallisuuskulttuuriin paremman teknologian avulla.

Edellisellä kerralla seminaarejamme oli kuuntelemassa keskimäärin 10 henkeä. Nyt odotin vastaavaa osallistujamäärää varsinkin, kun Työterveyslaitoksen valtava seminaari oli tasan samaan aikaan. Oli mukava yllätys, kun paikalle kerääntyi arviolta 60 kiinnostunutta kuulijaa, jotka eivät meinanneet mahtua pienehköön seminaaritilaan. Seminaarin jälkeisen myönteisen palautteen perusteella tunti ei mennyt hukkaan, vaan siitä jäi sekä puhujalle että osallistujille uusia ajatuksia ja positiivinen tunne. Kiitos tästä.

Speaker’s corner oli tänä vuonna entistä paremmin järjestetty. Edellisellä kerralla puhuin kahvion edessä, jossa ihmiset eivät tienneet, mikä ja kuka lavalle yhtäkkiä pomppasi ja alkoivat nopeasti hajaantua, kun aloin puhua. Tänä vuonna tilanne oli täysin päinvastainen. Paikalle kerääntyi arviolta yli 50 hengen joukko, jotka tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita, miten ihmisiä on onnistuttu sitouttamaan turvallisuuskulttuuriin ja miten teknologian avulla on saatu turvallisuushavaintomäärät moninkertaistettua. Sattumalta paikalla oli edustajia muutamilta nykyisiltä asiakkailtamme ja halusin myös nostaa näitä hiljaisia puurtajia esiin. Gasumin Ari Laurila, Olvin Hannu Fränti tai Fingridin Karri Koskinen, joita olen muiden muassa käyttänyt esimerkkeinä esityksissäni ovat todella merkittäviä HSEQ-vaikuttajia. He ovat ilmentymiä niistä turvallisuustekijöistä, jotka hoitavat tonttinsa älyttömän upeasti, mutta joiden työtä ei nosteta framille kovin usein. Vastaavia työturvallisuuden hiljaisia vaikuttajia on Suomi täynnä ja minulla on ollut kunnia tutustua heistä kymmeniin. Olenkin ottanut omaksi henkilökohtaiseksi tavoitteekseni auttaa nostamaan HSEQ-osaston statusta organisaatioissa niin, että ylätason päätöksenteossa otettaisiin yhä paremmin huomioon turvallisuusasiat. Uskon, että uusin teknologia, ajan tasainen data kentältä ja järjestelmällinen turvallisuusjohtaminen ovat vahvoja keinoja osoittaa ylimmälle johdolle ja omistajille, että turvallisuusjohtamisella voidaan tuoda merkittävää arvoa liiketoimintaan.

Venla Vauhtimini joutui harmikseen jäämään toisena messupäivänä pois, mutta onnistuimme Karrin kanssa lyhyellä varoitusajalla paikkaamaan Venlan kovasti odotetun seminaarin turvallisuusviestinnästä. Onneksi Venlan tiukalla briifauksella saimme kuin saimmekin toteutettua onnistuneen seminaarin myös keskiviikkona. Torstain kolmas seminaari iltapäivällä oli ajankohdaltaan epäonnistunut ja paikalle löysi vain kourallinen ihmisiä. Tämä tilaisuus jäi kuitenkin mieleen aktiivisen keskustelun ansiosta, eikä aika mennyt missään nimessä hukkaan nytkään. Ensi kerralla mietimme kuitenkin ajankohdat tarkemmin etukäteen, että ne toimivat mahdollisimman messuvieraille.

Näytteilleasettajan tuntemukset

Olen kiertänyt erilaisia turvallisuusalan messuja ja seminaareja kymmenittäin Suomessa ja Euroopassa. Näytteilleasettajana olen ollut arviolta 10 tapahtumassa, joista tämänvuotinen EuroSafety2018 oli helposti top3:ssa. Tuntui, että 6 hengen tiimimme ei riittänyt, kun vierailijoita oli toisinaan jonoksi asti. Olen hyvin pahoillani, ettemme ehtineet keskustelemaan teidän kaikkien kanssa. Sain tekstiviestejä ja maileja useammalta, jotka olivat yrittäneet tulla moikkaamaan, mutta jääneet ”jonon” taakse. Jos koit vääryyttä, etkä päässyt keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista kanssamme, toivon, että olet vielä suoraan meihin yhteydessä contact@nordsafety.com tai allekirjoittaneeseen suoraan, niin takaan, että teille järjestetään yhteinen aika asiantuntijamme kanssa.

Ikäväkseni en ehtinyt itse juurikaan kiertää messuja ja lounas meinasi myös jäädä välistä useampana päivänä. Yhteensä puhuin ja keskustelin seminaareissa 3,5h ja messuosastolla lisäksi käytännössä kolme päivää putkeen omalla osastollamme. Torstaina messujen päätyttyä olo oli hyvin väsynyt mutta onnellinen. Todella moni näytti tuntevan meidät ennestään eri kanavien kautta ja yhä useampi tuli kiinnostuneena keskustelemaan lisää palveluistamme. Luulen, että aika alkaa olla yhä useammalle kypsä miettimään uudestaan omaa suhtautumistansa HSEQ-johtamisen ohjelmistoratkaisuihin. Kovin moni yritys ei pysty enää kilpailemaan itse kehitetyllä ohjelmistolla tässä mittakaavassa, kun vaatimukset ja kompleksisuus lisääntyvät jatkuvasti.

Vastaksena kysymykseen ”kannattiko osallistua”, vastaus on päivän selvä kyllä. Kehittynytkään online-kokemus ei edelleenkään täysin korvaa henkilökohtaista kohtaamista ihmisten välillä. Uskon toki edelleen, että online-kokemus kehittyy ja sitä kannattaa hyödyntää entistä enemmän ei ainoastaan ympäristösyistä vaan myös siksi, että teknologia on tulevaisuuden kohtaamispaikka, halusimme sitä tai emme. Haluamme tässäkin asiassa pysyä edelläkävijänä teknologian tuomisessa työpaikoille ja HSEQ-maailmaan. Tom Johnssonin toteamus illallisella ”kellosta tulee jatkuvasti lisää aikaa” pisti minut myös ajattelemaan myöhemmin mielessäni, että on totta, ettei aika lopu, mutta monia asioita voisi kuitenkin priorisoida entistä paremmin ja tehdä helpommin kuin ennen. Näin meille jää enemmän aikaa uusien ideoiden ja ajatusten etsintään. Tässä etsinnässä messut ja seminaarit ovat edelleen erinomaisia ja välttämättömiä kohtaamispaikkoja meille kaikille, jotka haluamme viedä maailmaa ja työturvallisuutta eteenpäin.

Tulevaisuus

Vahva laajentumisemme uusiin HSEQ-prosesseihin mm. ympäristöjohtamisessa, lupien ja osaamisen hallinnassa, auditointien suunnittelussa, kestävässä kehityksessä, lakivaatimusten tai vaarallisten aineiden hallinnassa mahdollistavat toimialan laajimman integroidun HSEQ-ratkaisun, josta voidaan edelleen valita vain tarvittavat ratkaisut kullekin organisaatiolle. Messuilla tuli selväksi, että laajentunut palvelukokonaisuutemme ei ole vielä kaikkien tiedossa. Otimme onkeemme, että meidän kannattaa edelleen kehittää omaa viestintäämme asiakkaiden ja sidosryhmien suuntaan. Toivottavasti nähdään taas livenä seuraavassa seminaarissa tai messuilla. Pysy online-taajuudella seuraamalla minua verkossa:

 

Twitter: @kronlof

Linkedin: Timo Kronlöf

 

Tägit: blog, eurosafety, työturvallisuus, verkostoituminen

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä:

Vuoteen mahtuu useita työturvallisuusalan tapahtumia. Itselle vakiintuneita tapahtumia Suomessa ovat Nolla tapaturmaa -foorumin järjestämä joka...

Lue lisää

Työturvallisuus on sinulle tärkeä aihe. Uskallan olettaa niin pelkästään sillä perusteella, että olet löytänyt tämän blogin. Ja jos jostakin syystä...

Lue lisää

Oletko miettinyt ohjelmiston hankkimista työturvallisuus- ja ympäristöjohtamiseen? Oletko kenties työurasi aikana ollut jo mukana ohjelmiston...

Lue lisää

Kesälomat ovat ohi, ja ihmiset palailevat piakkoin takaisin töihin. Meillä heinäkuu oli hiljaisempi päivitysten osalta, joten olemmekin saaneet...

Lue lisää