Safety Management Trend Report 2016 – esittely

twitter_header

Eric Hollnagelin näkemysten mukaisesti olisi hienoa, jos turvallisuustietojärjestelmät pystyisivät tunnistamaan paremmin onnistumisia, ei pelkästään epäonnistumisia kuten tapaturmia.

Professori Emeritus Jorma Saari, Nolla Tapaturmaa -foorumin isähahmo.

Haluaisin nähdä uusia ratkaisuja, jotka helpottavat esimiestemme työtä ja parantavat työn tuottavuutta.

Tomas Lindfors, Production Director of Hartwall (part of Royal Unibrew A/S)

Suomessa ja maailmalla on tehty vuosikymmenten ajan valtavasti tutkimusta turvallisuusjohtamisesta, turvallisuuskulttuurista ja tapaturmien ehkäisystä. Tunnen henkilökohtaisesti muutamia tutkijoita ja lisäksi olen seurannut arvostamieni tutkijoiden työtä ja julkaisuja alalla.

Vaikka tutkimusta tehdään jatkuvasti lisää ja kehitetään uusia menetelmiä ja viitekehyksiä turvallisuusjohtamisen tueksi, suuri osa tuloksista ei koskaan päädy käytäntöön yritysten kentällä. Onneksi monet johtavat yritykset ovat onnistuneet viemään tutkimustietoa parantamaan omia prosessejaan ja saaneet erinomaisia tuloksia. Tutkijat tuottavat jatkuvasti uutta tietoa, jota turvallisuusasiantuntijat vievät kentälle usein operatiivisen ja ylimmän johdon kautta. Matka ideasta ja tutkimustuloksesta käyttöön kentälle tuntuu välillä olevan todella hidas ja vaikea, minkä huomasin erityisesti työskennellessäni vakuutusyhtiössä ja kiertäessäni konsultoimassa yrityksiä pienistä metallipajoista globaaleihin monialaisiin suuryrityksiin.

Olen aina halunnut keskustella alan ajatusjohtajien kanssa heidän näkemyksistään ja tietää, millaisia näkemyseroja tutkimuskentällä, turvallisuusasiantuntijoiden piirissä ja operatiivisessa johdossa on turvallisuusjohtamisen kehitystrendeistä. Vai onko edes mitään eroja.

Koska halusimme kattavan ja kansainvälisen näkökulman asiaan, monet vastaajat ja myös lukijat ovat kansainvälisiä. Samoin alkuperäiset kysymykset ja raportti ovat englanniksi. Seuraavia asioita kysyimme alan vaikuttajilta raporttia varten:

  1. What are the most important trends in work safety information management in 2016?
  2. What is the biggest challenge in work safety information management in 2016? Why?
  3. Do you see a practice or a way of working that is going to disappear from work safety information management in 2016?
  4. Name 3 most important influencers to follow in work safety in 2016?
  5. What is your wish regarding work safety information management in 2016?

Trendiraportista muodostui erinomainen katsaus alan ajatusjohtajien näkemyksiin meneillään olevasta turvallisuusjohtamisen muutoksesta. Samalla siitä muodostui mielestäni alan paras kooste turvallisuusjohtamisen vaikuttajista - ihmisistä, jotka ovat vieneet alaa eteenpäin ja jotka tällä hetkellä vaikuttavat siihen, mitä turvallisuusjohtaminen on huomenna. Raportti on pakollista luettavaa jokaiselle, joka työssään johtaa turvallisuutta tai haluaa olla edelläkävijä alalla.

Haluamme kiittää kaikkia mukana olevia vaikuttajia, jotka käyttivät aikaansa raporttia varten.

Safety Management Trend Report 2016 on ladattavissa ja jaettavissa vapaasti tästä.

 

Tägit: Älykkäämpää työturvallisuutta, Nolla tapaturmaa, Nollis2016, SafetyTrend16

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä:

Varmoihin kevään merkkeihin kuuluu Nolla tapaturmaa -foorumin seminaari.

Viime vuonna Turun Kiss my Safetyssä kevään ensimmäinen helle helli ja...

Lue lisää

Nolla Tapaturmaa foorumin kevätseminaari keräsi 30 asteen helteiseen Turkuun ennätysmäärän osanottajia, noin 350 henkilöä. Tämän hetken kansallisista...

Lue lisää

Nolla tapaturmaa -foorumin vuoden 2018 päätapahtuma Kiss My Safety -Turvallisuus on oivalluksia, Turussa lähestyy. Tässä omat tärppini, mitä...

Lue lisää

Suomessa nolla tapaturmaa -ajattelu on lyönyt läpi erittäin vahvasti eri toimialoilla. Lähtökohtana tässä ajattelutavassa on se, että yksikään...

Lue lisää